Tamperelaisjoukkueiden Ilveksen ja Tapparan toiveena on ollut syksyn Liiga-kauden aloittaminen kannen uudessa areenassa.

Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla. Toteutus vaati toimiakseen.

Allsvenskanissa pelaavan IF Elfsborgin lääkärin mukaan loukkaantumisriski voi olla pienempi, kun katsomoon ei päästetä.

Uusimmassa Unibetin Kuninkaan puhe -podcastissaan Jari Litmanen analysoi ruotsalaisen, tanskalaisen ja norjalaisen.

Espanjassa pelattava La Liiga on keksinyt ongelmaan erikoisen ratkaisun yhdessä norjalaisen Vizrt-yhtiön kanssa, kirjoittaa.

Liverpoolin manageri Jürgen Klopp vetoaa seuran kannattajiin, jotta nämä katsoisivat kauden jäljellä olevat ottelut kotona.

Interin otteluohjelmaan muutoksia – kahden heinäkuun.

– Miesten jalkapalloliigan kolmen ottelun alkamisaikaa on aikaistettu. Interin osalta muutokset koskevat kahta kotiottelua.

Jalkapallojoukkue Manchester City murskasi maanantai-illan ottelussa Burnleyn 5–0. Voitollaan City lykkäsi jälleen.

Sinful Kalenteri sinful kalenteri. joulukalenteri yle areena. the joulukalenteri sarja. Sevendays Paino Ei Putoa Millään Eihän tässä näin pitänyt käydä. paino ei laske. Sinful Joulukalenteri | Nordea Uutiset – Sinful on surkea ja joku tanskalainen ketju. Ei mitenkään erityisen edullinen eikä nopea

Jalkapallojoukkue Napoli on vienyt voiton Juventuksesta Italian cupin finaalissa. Ottelu venyi rangaistuspotkukilpailuun, kun.

Virtuaaliyleisö ei onnistunut herättämään suurta urheilujuhlan tuntua. Ievgen Chabanov Lukuaika noin 1 min Maailmalla.

Jätkä Liikemies Niko Ranta-aho pääsi tutkintavankeudesta, mutta häntä uhkaa jopa 13 vuoden vankeus. Raskaista huumerikoksista. Lauantai -iltapäivän odotettu Suomen Cupin klassikko FC Haka – HJK tarjosi täyttä viihdettä koko rahan edestä. Isäntien. Hakan Cup -junan seuraava pysäkki on Tampereella jo ensi
Waltteri Bottas Seiska kertoi viime viikolla kohukaunotar Martina Aitolehden, 37, löytäneen uuden rakkaan. – Martina on tapaillut. Seiska kertoi viime viikolla kohukaunotar Martina Aitolehden, 37, löytäneen uuden rakkaan. – Martina on tapaillut. Valtteri Bottas ja Lewis Hamilton saavat ensimmäiset päivitykset F1-autoihinsa jo
Tapahtumat Kerava Perälä Ikea Småland IKEAの託児スペースSmåland(スモーランド)の利用方法の紹介です。受付時間や予約方法、年齢確認、延長可否について解説。平日・休日の混雑具合や待ち時間の目安、利用者の口コミについても紹介し. Edunvalvojan Sijainen Lapsen elatus [Tampereen kaupunki – Sosiaali- ja. – Molempien vanhempien elatusvelvollisuus jatkuu myös lapsen sijoituksen aikana. Vanhemman maksukyvyn mukainen elatussopimus laaditaan lastenvalvojan luona. Kun lapsi on sijoitettuna kodin ulkopuolelle, toimii lapsen edustajana elatussopimusasiassa maistraatin

Ruudun kotimainen jalkapallokausi alkoi tänä vuonna kesäkuussa, kun Suomen Cup ja Kansallinen liiga starttasivat.

Jalkapallo Liiga